Sabotoitko itseltäsi hyvän olon?

Itsesabotaasi on usein hämäävän piilossa

Älä huoli. Rohkea otsikko  ei ollut syytös (vaan keino saada sinut lukemaan artikkeli pidemmälle)! Ymmärrän paremmin kuin hyvin, jos näin on käynyt ja usko tai älä, minulle käy niin yhtenään! 

Tätä kirjoittaessani äitini asuu neljättä talvea Kreikassa, ja saimme hänet jouluvieraaksi. Huomasin tulevani kärttyisäksi, koska olen oppinut tekemään asiat omalla tavallani. Olen hyvä pärjäämään ilman apua. 

Tunsin joulupäivänä orastavaa kimmeltävää sahalaitaa silmissäni ja menin lepäämään hämärään huoneeseen. Yhtäkkiä minua itketti. Olin ollut sisäisesti hieman kireä jouluaattona. Näin pitkästä aikaa koko lapsuuden perhettäni yhden katon alla samaan aikaan.

Kun äiti oli lähdössä ymmärsin, että minun olikin ollut vain vaikea ottaa vastaan rakkautta. Vaikea hyväksyä, että olen rakastettu kaikkine vajavaisuuksineni. Jos otan vastaan rakkautta, olenko sen arvoinen. Osaanko antaa saman verran takaisin? 

Äidin kanssa vietytty aika otti yllättäen – ylpeyteni päälle. Äiti jaksoi kärsivällisesti leikkiä esikoisen kanssa aamusta iltaan, vaikka itse en siihen pysty, pienen vauvan ja arkiaskareiden kanssa. Jäin pohtimaan ylpeyttä. 

En ole tainnut tunnistaa tuota itsessäni aiemmin. Nyt kuitenkin näin sen ja tunnustan samalla myös sinulle, että jätän varmasti monta hyvää tilaisuutta käyttämättä, ettei egoni kärsisi kolahdusta. 

Tuntuu ”turvallisemmalta” olla opettelematta mitään uutta, koska muuten joutuisin samalla tiedostamaan, että en ole aiemmin toiminut tuolla uudella järkevämmällä tavalla. Jos päättäisin muuttaa rutiinejani, minun pitäisi siinä tapauksessa myöntää itselleni, että olen laiminlyönyt terveyttäni. 

Entä sitten! Nämä ylempänä kirjoittamani syyt tuntuvat näin luettuna naurettavilta. Sinulla on varmasti omia yhtä hupsuja syitä olla ottamatta hyvää vastaan? Silloin kun nämä syyt ovat tiedostamattomia, niillä on naurettavuudestaan huolimatta yllättävän paljon valtaa! 

Pystytkö sinä tarjoamaan itsellesi uuden mahdollisuuden, jos olet aiemmin sabotoinut itse onnistumisesi?

Tiedän, että osaat ja pystyt ylittämään itsesabotoinnin houkutukset, kun katsot niitä rehellisesti ja hymähdät niille. Olet pärjännyt hyvin näinkin ja jos päätät opetella jotain uutta, et mene rikki vaikka usein vahingossa palaisitkin nykyiseen! 

Opin Kultaisen sulan Maiju Palinilta termin hyvänsietokyky. Hyvänsietokyky on tarpeen myös tässä! Haluatko suoda kehollesi parempia rakennusaineita? Haluatko antaa itsellesi mahdollisuuden olla energisempi? Haluatko välttää verensokeriheilahtelut ja olla sen sijaan tasapainoisemmalla mielialla ja paremmalla tulella? Haluatko suoda itsellsi hyvää?

itsesabotaasi on vaikea tunnistaa

Olen ensimmäiseltä koulutukseltani opettaja, joten tiedän mistä puhun, kun puhun oppimisesta ja itsesabotaasista.

Se, että suot itsellesi terveellistä ruokaa ja kehonhuollon hetkiä ja niistä seuraavaa hyvää oloa,  ei ole joko tai vaan sekä että! Kun suot itsellesi enemmän hyvää, joudut nöyrtymään ja kohtaamaan sen, että et ehkä aina suo. Tulet varmasti jatkossakin välillä sivuuttamaan hyvän olon ja käväisemään aiemmissa tavoissa. 

Nöyryys on sitä, että hypätään takaisin hevosen selkään, kun on pudottu. 

Pakkaa siis uudelleen eväsreppu, mikä levisi lattialle. Nosta se selkään ja taputa samalla itseäsi olalle. Hyvä minä. Osaan nousta, jos kaadun, osaan kasata ajatukseni, jos ne leviävät, osaan kiittää itseäni ja taputtaa itseäni olalle, kun jatkan matkaa.

Uusien tapojen oppiminen on hidasta, mutta luovuttaminen ei nopeuta prosessia! Kun jätät itsesabotaasin ja ryhdyt tekemään muutosta, pääset tavoitteeseesi, kun teet yksinkertaisia ja pieniä asioita säännöllisesti ja pitkään. Siitä huolimatta unohdatko ne välissä. Älä siis luo itsellesi liian suuria paineita, tavoitteita tai vaatimuksia!

Haluatko aloittaa säännöllisen kehonhuollon tai opetella rauhoittumaan?

Laajassa Keho on koti -Kehonhuollon kirjastossa opit liikkumisen ohessa tietoista läsnäoloa, hermostosi tasapainottamista hengityksen avulla sekä suuntamaan huomiotasi entistä tietoisemmin.

Aloita nyt helppo ja vaivaton tapa huoltaa kehoasi

 

Tämä artikkeli on kirjoitettu 29.12.2018. Päivitetty 29.12.2020

PS. Lue myös tämä artikkeli:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *