Posted on Jätä kommentti

Peten Screening-testit

Pete on kärsinyt jatkuvista selkäkivuista jo liian pitkään. Hän haluaisi aloittaa uudelleen säännöllisen liikuntaharrastuksen, mutta selkä tuntuu rasittuvan helposti. Petellä on taustalla kovaakin treenaamista, joten lihasvoiman puutteesta ei ole kysymys. Voimaharjoittelu, vaikka se onkin hyöhyllistä, on osittain myös pahentanut kiputiloja. Kehon syvät lihakset ovat jääneet pinnallisten lihasten varjoon ja liikkuvuus ei ole mahdollistanut kehon puoliskojen tasapuolisia liikeratoja voimaharjoittelun yhteydessä.

Pete päätti tulla vuoden mittaiseen valmennukseen, jossa kartoitamme kolmen kuukauden välein kehon puolierot, kireydet, lihastoimintaketjujen aktivaation ja lihasten hermotuksen toiminnan kattavalla screening testauksella. Testauksen ja tulosten analysoinnin pohjalta laadin Petelle 10 minuutin päivittäisen korjaavan liikunnan ohjelman. Ensimmäiseen ohjelmaan valitaan vain tärkeimmät liikkeet, jotta ohjelmasta ei tule liian pitkä.

imageTapasimme opetustilassani Orivedellä, missä teimme screening testit. Osa tuloksista oli Petelle tuttuja juttuja fysioterapiajaksojen tutkimuksista, mutta löysimme liudan uusia asioita. Peten tuntemukset siitä, että vasen puoli on aina se kireämpi tukivat hyvin löydöksiä. Suurin yllätys oli akillesjänteiden liikkuvuudessa. Vasen kantapää jäi syväkyykkyyn mentäessä 4-5 cm lattiasta, kun oikea painui lattiaan. Myös eristetyssä akillesjännetestissä ero oli huimat 6,5 cm. Vasemmalta puolelta löytyi myös aliaktiivinen ja kireä keskimmäinen pakaralihas, joka vaikuttaa jalan koordinaatioon ja tasapainon hallintaan. Nelikulmainen lannelihas erityisesti vasemmalla puolella oli puolestaan yliaktiivinen.

Lapojen hallintaa päätettiin alkaa treenaamaan, koska hartiat karkaavat helposti eteen. Tämä ei johtunut Peten tapauksessa niinkään kireistä käsien etuketjuista, vaan ensisijaisesti heikoista lapoja tukevista ja alasvetävistä lihaksista. Rintarangan liikkuvuus oli lähtötilanteessa kovin minimaalinen. Tämä oli tullut myös fysioterapiassa esille. Pete toivoikin tulevan ohjelman pitävän sisällään erityisesti tähän työkaluja.

imagePete on aiemminkin harjoitellut syvien vatsalihasten aktivointia. Nyt otimme työn alle lantionpohjan lihaksiston harjoittamisen. Lisäksi totesimme yhdessä, että niin takareidet kuin etureidet kaipaavat venytystä. Ensimmäisen kolmen kuukauden ohjelmaan ei otettu mukaan käsien liikkuvuusharjoitteita, vaikka niidenkin liikkuvuutta voidaan parantaa erityisesti olkapään sisäkierron suhteen. Ulkokierrot olivat mallisuorituksia!

Jos olet kiinnostunut testauksesta, lue lisää. Seuraavassa bloggauksessa kerron, mitä Peten ohjelma pitää sisällään. Pysy kuulolla!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *