Julkaistu ensimmäisen kerran 3.2.2017 Päivitettty 11.5.2019
Avaan tässä omaa kasvutarinaani myötätuntouupumuksen rajamailta auttamisen ammattilaiseksi. Kirjoitan auttamisen ansasta ja oikein auttamisesta. Samat oikein auttamisen lainalaisuudet pätevät kaikissa ihmissuhteissa toimimiseen. Olit sitten tukena läheiselle tai asiakkaalle. Toivottavasti saat näistä ajatuksista näkökulmaa ihmissuhteissa olemiseen ja erityisesti itsessäsi pysymiseen samalla, kun tuet muita.
Ihminen on luotu auttamaan toisia. Yhdessä olemme enemmän.
Ihminen on laumaeläin, jonka toimintaan kuuluu luonnostaan oman osaamisen jakaminen yhteisen hyvän nimissä. Minäkin nautin siitä, että saan kirjoittaa blogitekstejä ja some-päivityksiä, joista on toisille apua. Myös live-tilanteessa saan hirveästi energiaa ja intoa, kun asiakas oivaltaa esimerkiksi sen, kuinka hänen lapaluunsa toimivat, miten käsien juuret ovat selässä tai kuinka jokainen voi todella oppia laulamaan nuotilleen.
Ehkä suurimpia läksyjäni kehonhuollon valmentajaksi, terapeutiksi ja opettajaksi kasvamisessa on kuitenkin ollut oppia auttamaan ensin itseäni ja sitten muita. Vielä kymmenen vuotta sitten olin aika kuormittunut. Kannoin ”koko maailman” taakkoja, ja se näkyi myös ryhdissäni. Koin oman arvoni olevan sidottu siihen, miten hyödyllinen olen muille. Reippaus ja kiltteys ovat kasvuvaiheessa niitä, mistä lasta kiitetään. Hyvää tarkoittava kasvatus saattaa samalla opettaa, että oma arvo tulee ansaita teoilla.
Olin niitä tyyppejä, jolla ”ei ollut mitään ongelmia”. Pärjäsin todella hyvin. Kaikki onnistui, tai jos ei onnistunut, syy oli siinä että toiset tarvitsivat minua, enkä siksi ”halunnut” keskittyä omiin asioihini. Löysin itseni mitä hankalimmista tilanteista ja lopulta tajusin, että auttaminen saattaa olla hyvien motiivien ohella myös pakopaikka.
Kun ympäröi itsensä toisten ongelmilla, ei tarvitse kohdata omiaan. Läheisten tarpeet voivat olla hyvä tekosyy sivuuttaa oma ääni ja jättää haaveet ja unelmat toteuttamatta. Todellinen syy voi kuitenkin olla pelko siitä, että tulee torjutuksi, kun ilmaisee todellisen itsensä ja haaveensa, tai vaikeus sietää häpeää, jos uskaltaa yrittää ja epäonnistuu.
Voiko auttaa muita, jos ei osaa auttaa itseään?
Ammattiauttajan on tärkeä erottaa omat ja muiden tunteet ja tarpeet. Mietin pitkään kannattaako minun lähteä tanssi-liiketerapiaopintoihin. Osaanko auttaa ihmisiä niin, että en sairastu myötätuntouupumukseen? Voinko auttaa objektiivisesti, jos minulla on vaikeuksia omien tarpeiden tunnistamisessa?
Tanssi-liiketerapia vaikutti olevan kaikkea sitä, mitä olin halunnut opiskella. Olin kiinnostunut fysioterapiasta, musiikkiterapiasta ja psykoterapiasta, mutta yksikään näistä ei tuntunut riittävän kokonaisvaltaiselta. Kaipasin työkaluja keho-mieliyhteyden tutkimiseen. Olin lauluoppilaiden ja äänivalmennuksessa olevien asiakkaiden kanssa havainnut, että henkiset lukot vaikuttavat myös fysiikkaan.
Päätin ottaa askeleen ja sijoittaa viisinumeroisen rahasumman nelivuotisiin opintoihin luottaen siihen, että opin auttamaan oikein. Perustelin valinnan sillä, että vaikka valmistuttuani kokisin, että en ole valmis terapiatyöhön, opinnot voisivat olla hyödyksi myös laulu- ja puheasiakkaiden kanssa ääntä vapauttaessa.
Yllätyksekseni opiskellessani tanssi-liiketerapeutiksi sain muiden auttamisen ohella työkaluja omaan jaksamiseen. Opin vetämään rajoja itseni ja muiden välillä. Enkä oppinut tuota taitoa ”järjellä”, vaan keholla.
Opinnot asettivat minut kehooni. Aloin arvostaa ja kuunnella kaikkia tuntemuksiani yhtä merkittävinä. Myös kipua, kireyttä ja mahdollisia ahdistuksen tunteita. Opin järkeilyn sijaan luottamaan hengitykseen ja kehon kuunteluun päätöksiä tehdessäni. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää loputon määrä vaihtoehtoja ja tulevaisuuden skenaarioita.
Lopetin asioiden vatvomisen. Se mikä kertoi eniten oli keho ja sen totuus. Miltä kehossa tuntuu, kun ajattelen tiettyä asiaa tai vaihtoehtoa? Miten hengitys reagoi vuorovaikutustilanteessa toisen ihmisen kanssa? Jos ei tunnu hyvältä, voin lähteä tilanteesta pois tai valita toisen vaihtoehdon.
Suuntana terve itsekkyys, ei myötätuntouupumus.
Opetteluvaiheessa joissain asioissa täytyi mennä ehkä jopa toiseen ääripäähän. Olla omasta näkökulmasta kovin itsekäs. Aloin viihtyä yksin. Tuntui kuin koko persoonani olisi muuttunut aiemmesta ”sosiaalisesta eläimestä” yksin viihtyvään menninkäiseen. Muutto uudelle paikkakunnalle ja puolison reissutyöt tarjosivat loistavan tilaisuuden olla rauhassa.
Yllättävää, että extrovertti nauttii siitä, että kukaan ei tullut kaupassa juttelemaan! Ilmeisesti nuo muutamat vuodet loivat tarpeellisen mahdollisuuden kohdata itseä ja opettivat, että todellakin voi ja pitää ottaa aikaa itselle. Se ei ole itsekkyyttä tai piittaamattomuutta toisten ihmisten tunteista ja tarpeista, vaan pakollista, jotta voi aidosti olla läsnä omana itsenään.
Väsyneenä ja kuormittuneena ponnistellessa toimimme usein vajaalla teholla. Ääritilanteessa saatamme jopa salaa kokea tyytyväisyyttä ja mielihyvää uhrautumisesta toisten hyväksi. Todellisuudessa kuormittunut ihminen ei näe objektiivisesti.
Auttamisen lähtökohtana saattaa olla virheellisiä ja valheellisia, omien tiedostamattomien tarpeiden läpi suodattuneita, johtopäätöksiä toisen tilanteesta. Lopputulos voi olla se, että auttaja luulee tietävänsä, mikä toiselle on parhaaksi, mutta tuleekin vahingossa manipuloineeksi ”tukemaansa” henkilöä.
Terapiatilanteessa terapeutin omat kehontuntemukset puhuvat paljon. Ne voivat paljastaa itsessä jotain, joka estää asettumasta toisen asemaan. Kehon tuntemukset voivat kertoa myös asiakkaan tunteista. Vain kokemus ja uskallus tutkia omia tunteita tuo selvyyttä siihen, mikä tunne kumpuaa itsestä ja mikä muista (transferenssi ja vastatrasferenssi).
Se, että olen harjoitellut ja oppinut uuden toimintamallin, ei tarkoita sitä, että ajatteluni olisin täydellisesti automatisoitunut uusiin uomiin. Edelleenkin mieli tuottaa ajatuksia siitä, kuinka voisin tehdä jotain ”tärkeämpää” kuin ottaa aikaa itselleni ja huoltaa oman kehoa. Olen kuitenkin oppinut, että ajatuksia tulee ja menee, ja voin ajatuksista huolimatta valita, miten toimin.
Saitko itsesi kiinni ajattelusta tai tavasta, josta jo päätit luopua?
Uuden toimintatavan opettelu on sitä. Ajatukset eivät kuitenkaan määritä sinua ja toimintaasi. Voit suhtautua ajatuksiin kuin pilviin, jotka lipuvat taivaalla. Siellä ne liikkuvat, vaikka et tekisi mitään. Voit jämähtää tuijottamaan vasemmalla olevaa mustaa pilveä tai tehdä tietoisen valinnan nähdäksesi myös horisontin toisella puolella olevat kultareunaiset pilvet. Enemmin tai myöhemmin maisema muuttuu joka tapauksessa. Se ajatus mihin kiinnität huomion alkaa kasvaa toiminnaksi.
Voi olla, että päätit antaa enemmän aikaa itsellesi, ehkä päätit aloittaa terveellisen ruokavalion ja liikunnan, päätit lopettaa murehtimisen tai vähentää television katselua? Opettelun aikana yllätät varmasti itsesi siitä, että olet tiedostamattasi palannut vanhaan.
Lohdullista on, että saman hyvän valinnan voi tehdä aina uudestaan ilman, että tarvitsee kokea epäonnistuneensa. Et ehkä huomannut oppineesi havahtumaan tilanteeseen entistä aiemmin? Joka kerta kun löydät itsesi vanhasta, on onnittelut paikallaan. Hyvä sinä!
Vaikka tuntuisi, että olet ”taantunut”, oletkin askeleen edempänä kuin viimeksi. Vähitellen saat tarpeeksi toistoja uuteen toimintatapaan palaamisesta, jolloin vanha tapa tai ajatus jää vilkuttamaan kauemmaksi horisonttiin.
Jos haluat muuttaa toimintamallejasi tai uskomuksiasi, aloita nyt! Luota kehoon, se pitää sinut polulla. <3.
Hyviä tapoja kehotietoisuuden kasvattamiseen ja omassa kehossa pysymiseen on paljon. Jos haluat oppia lisää hengityksen, läsnäolon ja vireystilan yhteyksistä aloita vaikka tästä!
Kurssin harjoitusten avulla opit säätelemään vireystilaasi hengityksesi avulla ja olemaan tietoisemmin läsnä tässä ja nyt. Jos haluat lisätietoja osallistumispohdinnan tueksi:
lue lisää kurssista ja ilmoittaudu tästä
Jos sinulla heräsi ajatuksia lukiessasi tätä artikkelia, jätä kommentti alle, laita viestiä tai keskustele teemoista somessa. Alla nappi, josta artikkeli on helppo jakaa!
Kiitos Maria!
Tämä hieno kirjoitus herätti paljon ajatuksia. Olet tehnyt ison matkan ja ihanaa, että jaoit sen. Tosiaan, moni – myös ei-ammattiauttaja –
saattaa keskittyä muiden auttamiseen ja unohtaa itsensä siinä sivussa. Omaa elämää voi ”paeta” keskittymällä toiseen ja toisen ongelmiin unohtaen itsensä. Usein on helpompaa tarkastella toisen ”vikoja” ja ”ongelmia” kuin omia. Voi olla vaikka helpompaa tukea toista toisen häpeässä kuin tarkastella omaa häpeäänsä.
Tekstissä oli monta hyvää kohtaa, mutta tämä jotenkin kolahti: ”Väsyneenä ja kuormittuneena ponnistellessa toimimme usein vajaalla teholla. Ääritilanteessa saatamme jopa salaa kokea tyytyväisyyttä ja mielihyvää uhrautumisesta toisten hyväksi. Todellisuudessa kuormittunut ihminen ei näe objektiivisesti. Auttamisen lähtökohtana saattaa olla virheellisiä ja valheellisia, omien tiedostamattomien tarpeiden läpi suodattuneita, johtopäätöksiä toisen tilanteesta. ” Olemmeko ylpeitä siitä, että jaksamme (loputtomiin) tukea muita ja uhraamme itsemme ja omat tarpeemme siinä sivussa? Itse myönnän olleeni ennen omaa matkaani.
Laulajana ja psykofyysisenä hengityskouluohjaajana olen itsekin vakuuttunut kehon viisaudesta. Se kyllä kertoo meille paljon, mikäli vain kuuntelemme sitä. Keho voi auttaa paljon omien tarpeiden tunnistamisessa ja rajojen etsimisessä. Keho auttaa meitä löytämään tukahdutetut tunteemme. Kehon kokeminen ja havaitseminen voivat auttaa myötätuntouupumuksessa: Tästä alan minä ja tähän lopun minä. Nämä ovat minun rajani. Nämä ovat minun ajatuksiani ja tunteitani, nuo kuuluvat toiselle. Voin tukea toista, mutta minun täytyy samalla pitää huoli itsestäni. Tämä pätee niin ammattilaisiin kuin läheisistä huolehtiviin.
Kiitos tästä tekstistä! Uskon, että tästä pohdinnasta on apua monille auttamistyötä tekeville ja myös muille huolehtijoille.
https://hapeastahiljaiset.wordpress.com/
Kiitos Iris viestistäsi. Hienoja huomiota <3. Laulajana todellakin huomaa kehon kaikki vivahteet. Silloin kun ne eivät ole mukavia, ne olisi kiva sivuuttaa ;). Se on kuitenkin pidemmän päälle kalliiksi käyvä ratkaisu :D. Sun blogi on ihana! Varmasti viittaan sinne jatkossakin (y). Kaikkea hyvää omiin pohdintoihin ja prosesseihin. Ikinä ei tulla valmiiksi <3.
[…] Jos et arvosta itseäsi, arvostatko ajatuksiasi? Jos et arvosta itseäsi, seisotko omilla jaloillasi ja tukevasti sanojesi takana. Meneekö viestisi perille? Ääni on vaikuttava elementti. Se ei vaikuta vain kuulijaan, vaan ennen kaikkea omaan hyvinvointiisi. Kun otat konreettisen äänesi haltuun, saat samalla valtavan määrän helppoja työkaluja siihen, että voit kuulla ja seurata omaa ääntäsi myös kuvainnollisesti. Tässä artikkelissa kerron omaa tarinaani siitä, kuinka opin pitämään rajani ja miksi oman äänen sivuuttaminen on feikkiä ja suorastaan itsekästä: Auta rajallisesti – vältä myötätuntouupumus […]