Mitä Pete saavutti faskiakäsittelyllä?

faskiakäsittely toi Petelle helpotusta

Voisiko faskiakäsittely tuoda Petelle helpotusta? Hän oli kärsinyt jatkuvista selkäkivuista liian pitkään ja haluaisi aloittaa uudelleen säännöllisen liikuntaharrastuksen, mutta selkä tuntui rasittuvan helposti. Petellä oli taustalla kovaakin treenaamista, joten lihasvoiman puutteesta ei ollut kysymys.

Mitä faskiakäsittelyllä voidaan saavuttaa?

Voimaharjoittelu, vaikka se onkin hyödyllistä oikein toteutettuna, oli osittain myös pahentanut kiputiloja. Liikkuvuus ei ollut mahdollistanut keholle tasapuolisia liikeratoja voimaharjoittelun yhteydessä, ja puolierot olivat kuntosalilla voimistuneet entisestään kehon rasittuessa toispuoleisesti.

Tein Petelle parin tunnin yksilöllisen kartoituksen, jossa tutkimme kehon toiminnalliset puolierot, kireydet, lihastoimintaketjujen aktivaation ja lihasten hermotuksen toiminnan. Osa löydöksistä oli Petelle tuttuja juttuja fysioterapiajaksojen tutkimuksista, mutta löysimme myös liudan uusia asioita. Peten tuntemukset siitä, että vasen puoli on kireämpi olivat täysin linjassa sen kanssa, mitä löysimme.

Tämä sen sijaan oli Petelle suuri yllätys! Akillesjänteiden liikkuvuudessa oli huima puoliero. Vasen kantapää jäi syväkyykkyyn mentäessä 4-5 cm lattiasta, kun oikea painui lattiaan. Myös eristetyssä akillesjännetestissä liikkuvuusero oli huimat 6,5 cm. 

Katso Peten ensikokemukset omatoimisesta faskiakäsittelystä!

Jo ensikokeilulla akillesjänteen liikkuvuuteen tuli muutos. Nilkka koukistui huomattavasti enemmän. Valitettavasti en voi väittää, että, yhdellä kerralla muutoksesta tulisi pysyvää! Sen sijaan se, että Pete havaitsi välittömän muutoksen testiliikkeen avulla, antoi motivaatiota jatkaa harjoittelua! 

Videolla Pete kertoo kuinka ensimmäisen tapaamisen omatoiminen faskiakäsittely foam rollerilla, pallolla ja kammalla teki vaikutuksen! 

Tulosten pohjalta Pete aloitti 10 minuutin päivittäisen faskiakäsittelyn omille ongelmakohdilleen. Ohjelma koostui takareisien rullauksesta ja akillesjänteelle trigger- ja tuplapallon sekä gua sha kamman käytöstä. Mukana oli lisäksi muutama venytys ja tukilihaksia herättävä harjoitus.

Mitä tapahtui parin kuukauden omatoimisella faskiakäsittelyllä?

Akillesjänteiden puoliero korjautui! Kun halutaan saada pidempikestoisia tuloksia, kannattaa muuten noudattaa samaa kehonhuollon ohjelmaa noin 3 kk ja sen jälkeen tarkistaa tilanne. Kehon pehmytkudokset nimittäin uusiutuvat 3 kk välein!

OHO – Katso, mitä muuta tapahtui!

Onko sinulla jo omatoimisessa faskiakäsittelyssä käytettävä foam roller käytössä?

Alempana olevalla videolla kerron, mitä eroja erilaisilla putkirullilla on ja mihin käyttötarkoitukseen mikäkin rulla soveltuu. Olethan huomannut, että YouTube-kanavaltani löydät runsaasti rullausohjeita eri lihaksille! Jos tilaat rullan, myös ohjeet ovat saatavilla helposti, joten ei tartte jäädä peukaloita pyörittämään

Kehonhuollon kaupasta löydät laadukkaat foam rollerit!

2 ajatusta kohteelle “Mitä Pete saavutti faskiakäsittelyllä?

  1. Hei, päivämäärissä on virhe. 4.8 ei ole sunnuntai!

    1. Kiitos tuhannesti, kun huomasit ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *